Cavia Porcellus

Elokuva kertoo Pillistä ja Pullasta, jotka elävät erossa luonnollisesta elinympäristöstään, mutta viihtyvät lempiharrastuksiensa parissa. Elokuva voitti toisen palkinnon Kaikki kuvaa -kilpailun dokumenttisarjassa vuonna 2019.

Ohjaus, käsikirjoitus, kuvaus, editointi, musiikki, äänet: Pyry Pohjanoksa
Kesto: 4:33 min.
Vuosi: 2019
Selostaja: Hertta Hannula
Marsuavustaja: Pihla Pohjanoksa

TEHTÄVIÄ

  • Miltä sinusta tuntui katsottuasi elokuvan?
  • Millaisia tunteita koit elokuvan katsomisen aikana, vaihtuivatko ne?
  • Mistä elokuva kertoo? Mitä siinä tapahtui?
  • Mikä on elokuvan sanoma? Minkä viestin elokuvan tekijät haluavat välittää katsojille?
  • Miten elokuva on tehty?
  • Miksi elokuva on tehty?
  • Miten katsojan mielenkiinto herätetään heti elokuvan alussa?
  • Missä elokuva on kuvattu?
  • Mitä kuvasta on rajattu pois? Miksi? Millainen marsujen maailma on?
  • Millainen elokuva olisi ilman ääniä? Voitte myös kokeilla katsoa elokuvaa ilman ääniä.
  • Mistä elokuvan äänimaailma koostuu, mitä erilaisia ääniä kuulet elokuvassa? Voitte kirjoittaa tai piirtää kuulemanne äänet paperille tai taululle.
  • Elokuva on dokumenttielokuva. Onko elokuva totta?
  • Millaisen dokumenttielokuvan marsut tekisivät ihmisistä?
  • Millaisen dokumenttielokuvan sinä kuvaisit?
  • Pitäisikö lasten tehdä ja katsoa itse enemmän dokumenttielokuvia? Miksi?

Tehtävät on laatinut Koulukino

KATSO ELOKUVANTEKIJÖIDEN TEKIJÄTERVEISET

Elokuva ja oppimateriaali ovat osa kansallista Koulujen elokuvaviikkoa. Viikon vastuuorganisaatio on Oulun lastenkulttuurikeskuksessa toimiva Valveen elokuvakoulu. Yhteistyökumppaneina toimivat Kansallisen audiovisuaalisen instituutin (KAVI) Elokuvapolku, Koulukino ry, IhmeFilmi ry ja CinEd-hanke, Finlandssvenskt filmcentrumin ja Walhalla ry:n Filmkamraten, Mediakasvatuskeskus Metka, Suomen lastenkulttuurikeskusten liitto sekä Espoo Ciné ja Wrap!-hanke. Elokuvaviikkoa rahoittavat opetus- ja kulttuuriministeriö sekä Oulun kaupunki.

Linkit:
Koulujen elokuvaviikko