Ensimmäisessä Leffalabrassa ideat sinkoilivat

Leffalabran kevään 2016 avasi ohjaaja Amir Escandari. Iso kiitos Amirille inspiroivasta illasta! Kiitos myös yleisölle, ja etenkin teille, jotka uskalsitte näyttää oman lyhytelokuvanne tai showreelinne.

Kevään ensimmäinen Leffalabra järjestettiin Nuorten Toimintakeskus Hapessa. Vieraaksi saapui iranilaistaustainen ohjaaja Amir Escandari leffansa Tuulensieppaajat (Pixadores, 2014) kera.

Brasilian São Paulon faveloissa asuu ihmisiä, jotka nimittävät itseään pixadoreiksi. He tekevät pixação-nimistä taidetta, ja nämä taideteokset ovat nähtävissä rakennusten seinissä erikoisten kirjainten muodossa. Kirjaimet muodostavat taiteilijoiden nimiä. Mitä suurempaan ja korkeampaan rakennukseen ne tehdään, sitä enemmän heitä kunnioitetaan. Kyseisellä taiteella saa äänensä kuuluviin. Se on myös keino ilmaista itseään ja tehdä oma olemassa olonsa muille tietoiseksi. Se on taistelua yksilöllisyyden ja ihmisoikeuksien puolesta. Mutta kaikki tämä on myös rikollista toimintaa.

Amir kertoi Leffalabrassa avoimesti omista työskentelytavoistaan ja antoi kullan arvoisia vinkkejä paikalla olleille nuorille tekijöille. Paikalla oli niin ohjaamisesta, käsikirjoittamisesta kuin näyttelemisestä kiinnostuneita nuoria.

Amir kertoi, miten hänen ensimmäisen pitkän dokumenttinsa, Tuulensieppaajien, idea syntyi yhdestä kuvasta, jota hän ei saanut pois mielestään. São Paulon junien katoilla surffaavat nuoret miehet jättivät jälkensä Amiriin, ja se, miten hullua heidän touhunsa on. Amirin oli tarkoitus tehdä aiheesta ensin fiktioelokuva, mutta pian hän huomasi, että halusikin perehtyä syvemmin aiheeseen ja tutustua pixadoreihin (graffititaiteilijoihin). Pian fiktio vaihtui dokumenttielokuvaan. Heidän tarinaansa ei voinut enää kertoa muulla tavalla.

Leffalabra-8.3.-CAmir suhtautuu elokuvantekoon antaumuksella. Hän janoaa tietää jatkuvasti uutta maailmasta ja ihmisistä eikä pelkää hypätä ihmisten matkaan: Amir vietti juuri kaksi viikkoa Amatsonian viidakossa intiaanien parissa samoten! Tuulensieppaajien matkassa liikkuminen kävi välillä turhan vauhdikkaaksi ja vaaralliseksi, ja Amir päätyi itsekin junasurffaamaan. Lisäksi kuvausten aikana hän näki todellista faveloiden elämää, mikä avasi hänen silmiään. Elokuvien värikäs Brasilia paljastaa vain yhden puolen todellisuudesta.

Elokuvan tekeminen opetti Amirille paljon, ja oli sen verran rankka kokemus, että hän päätti, ettei enää tee pitkää dokumenttielokuvaa. Nyt pari vuotta myöhemmin Amir on saanut etäisyyttä elokuvaansa ja sen tapahtumiin, että dokumentin tekeminen kiinnostaa jälleen ja hän suhtautuu lämpimästi kaikkeen oppimaansa ja kokemaansa. Dokumentin lisäksi työn alla on kaksi fiktioelokuvaa.

Amir neuvoo nuoria tekemään elokuvia, ihan mitä vain, kunhan tekee jotain. Vain siten kehittyy, oppii löytämään omat vahvuutensa ja ennen kaikkea oman äänensä elokuvantekijänä. Lukemistoksi Amir vinkkaa elokuvanteon ”mustana raamattunakin” tunnettua, Paul Croninin toimittamaa teosta Herzog on Herzog. Hän arvostaa iranilaisohjaajien Abbas Kiarostamin ja Mohsen Makhmalbafin töitä. Yleisöllekin ohjaajien elokuvat olivat tuttuja, erityisesti fiilisteltiin Kiarostamin Close-Upin nerokkuutta.

Keskustelu vei lopulta niin mennessään, että Tuulensieppaajat-elokuvasta ehdittiin katsoa vain yksi pätkä. Lisäksi katsoimme nuorten omia tuotoksia, yhden showreelin ja lyhytelokuvan, joista keskusteltiin koko porukan kesken. Palautteet ja kehitysideat sinkoilivat puolin ja toisin!

Kaiken kaikkiaan ilta oli todella antoisa ja mielenkiintoinen, ja keskustelua olisi voinut jatkaa paljon pidempääkin. Tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.

Seuraavaan kerran Leffalabra järjestetään tiistaina 19. huhtikuuta. Paikkana on jälleen Toimintakeskus Happi Sörnäisten rantatiellä, tällä kertaa siirrymme alakerran aulasta Hattumedian tiloihin kolmanteen kerrokseen. Nähdään siellä!

 

Seuraava Leffalabra 19.4.2016  klo. 18-21
Nuorten toimintakeskus Happi
Sörnäisten rantatie 31

Leffalabra Facebookissa

 

Teksti: Maria Lehtonen

Kuvat: Saara Konttinen

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *