Haastattelussa Kirsikka Saari

Niilo haastatteli ohaajaa ja käsikirjoittajaa Kirsikka Saarea Espoo Cinéssä hänen lyhytelokuvastaan Super Comfort.

Kirsikka Saari, ohjaaja ja käsikirjoittaja, moikka! Sä oot ohjannut lyhytelokuvan Super Comfort. Kerro vähän sellaisille katsojille, jotka eivät leffaa ole nähneet, että millaisesta elokuvasta on kyse?

Se kertoo viiskymppisestä Tainasta, joka odottaa kovasti viikonloppuvierailulle poikaansa ja pojan tyttöystävää ja on valmistanut kaiken viimeisen päälle. Odotettu vierailu ei mene niin kun Taina on toivonut ja loppuu tosi lyhyeen.

Mielestäni leffan teemana on yksinäisyys, ulkopuolisuuden tunne. Pitääkö paikkaansa?

Joo, kyllä se yksinäisyydestä kertoo.

Mainitsit, että päähenkilö on viiskymppinen nainen. Leffamaailmassa viiskymppiselle naiselle ei kauheasti kirjoiteta rooleja. Ehkä nyt enemmän kun ollaan alettu aiheesta puhumaan. Oliks se semmoinen, että sä halusit nimenomaan kirjoittaa viiskymppiselle naiselle viiskymppisen naisen näkökulmasta tän elokuvan?

No voi sanoa, että oli kivaa kirjoittaa sen ikäisestä naisesta ja sen ikäiselle naiselle. Tiina Pirhonen upeasti mun mielestä näyttelee sen roolin, tietenkin olin tosi iloinen siitä. Mutta en mä tietenkään ajatellu, että mä teen tällaisen elokuvapoliittisen teon ja kirjoitan tämän ikäiselle. Kyllä se lähti aiheesta itsestään. Mä oon kirjoittanu aikaisemmin paljon teini-ikäisistä. Se on musta aina ollut hirveen kiinnostava ja hauska ikä sen takia, että nuoret on siinä lapsuuden ja aikuisuuden välimaastossa. Asiat on traagisempia ja koomisempia sen siirtymävaiheen takia. Ihminen ei ihan tiedä miten tässä olisi, ja se synnyttää draamaa. Ja sitten taas nyt musta tuntu siltä, että tässä on kyseessä vähän samantyyppinen siirtymävaihe. Super Comfortissa on nainen, jonka lapsi on muuttanut pois kotoa ja aikuistunut, mutta ei hän kyllä vanhakaan vielä ole, että miten tällaisessa välitilassa olisi. Jotenkin tuntui siltä, että tässäkin on traagisuutta ja koomisuutta tarjolla.

Sä mainitsit että oot aiemmin kirjoittanut nuorille, mm. Hölmö nuori sydän -kirja on sun käsialaa. Mä oon ymmärtänyt, että sitä kirjaa kirjoittaessa sä oot oikeasti kohdannut nuoria ja sitä kautta kerännyt matskua tohon kirjaan. Onko Super Comfort syntynyt havaintojen pohjalta vai ootko tehnyt jotain tutkimusta elokuvaa varten?

Super Comfort on kyllä semmonen omasta elämänkokemuksesta ammennettu. Ei sillä, että mulla olis lapsia, jotka olisi muuttanut pois kotoa, mutta tavallaan musta tuntuu, että tässä on paljon havaintoja vuosien varrelta, että mun on hirveen helppo samastua myös nuoriin tässä elokuvassa. Mä muistan, että jo nuorena kun kävi jossain poikaystävän kotona niin muistan ajatelleeni, että tää on jotenkin riipaisevaa, kun jotenkin tuntui siltä, että ne vanhemmat vähän jo vierastivat omaa lastaan… “Hän on nyt muuttanut Helsinkiin opiskelemaan ja on taiteelliseksi muuttunut, niin miten tässä nyt olis.” Ja siinä vaiheessa kun nuoret rupee haastamaan vanhempiaan, vaikka ilmastonmuutoksesta tai kulutuksesta tai ihan mistä vaan, niin sitten tuntuu että vanhemmat on vähän vieraskoreita omien lastensa kanssa, “onpa tämä vähän jännää yhtäkkiä, vaikka ollaankin maailman tutuimpia”. Pitkältä ajalta on näitä havaintoja.

Itse nuorena katsojana tuli sellainen, syyllinen on ehkä väärä sana, mutta sellainen olo, että pitäis ehkä sit nähdä omia vanhempiaan tai isovanhempiaan useammin. Elokuvassa oli sellaisia kohtauksia, jotka olivat jotenkin tosi tunteikkaita. Halusitko nimenomaan tunteiden kautta tätä aihetta käsitellä?

Joo, kyllä. Mulle on useampi ihminen on sanonut tästä elokuvasta, että tuli sellainen olo että pitää soittaa äidille. En mä tehny sitä syyllistääkseni, mutta se on ihan okei soittaa äidille. Itsekin voisin soittaa taas äidille. Mutta kyllä Super Comfortissa on tietty perusvire, semmonen haikeus. Ja mä jotenkin tunnistan sen; itselläni on kaksi poikaa, 8-9-vuotiaita ja vielä saadaan kauan asua yhdessä, mutta siitä huolimatta siinä on joku semmonen kun lapset kasvaa, niin pieniä kun munkin pojat ovat, niin ne ottaa jo tilaa ja ne on vähän silleen että “anna mun olla” ja niillä on omat jutut. Ja niitä välillä naurattaa minä, koska mä edustan eri sukupolvea ja ne on vähän silleen että noi sun jutut on vähän… että älä nyt hössötä siinä. Sen jo tunnistaa, että kun lapset kasvaa niin se on sellaista lipumista erilleen ja täytyy keksiä aina uudet tavat olla yhdessä. Kyllä joku semmoinen haikeus, jota itsekin olen tuntenut tämän aiheen äärellä, tulee läpi elokuvassa.

Oltiin äsken pohjoismaisten lyhytelokuvien näytösten Q&A -tilaisuudessa. Mainitsit siinä ASMR:n. Miten aihe liittyy Super Comfortiin?

Tässä elokuvassa päähenkilö kaipaa läheisyyttä ja sitä löytyy yllättäen sitten tavaratalon kosmetiikkaosastolta. Tää nyt ei oo sellainen juonielokuva, että tää hirveästi spoilais, niin voin sen tässä sanoa. Mutta tosiaan mietittiin sitä, että miten kuvataan kosketusta ja puhuttiin just noista ASMR-videoista; että voiko kuva olla semmonen että se melkein menis katsojan iholle ja tuntuis vähän, että tulis kylmät väreet kun katsoo jotain kosketusta lähikuvassa. Tietenkin se vaatii näyttelijältä superpaljon, mutta Tiina Pirhonen on hirveen taitava näyttelijä, joten olin kyllä luottavainen, että se on mahdollista.

Jos mietitään yleisesti sua elokuvatekijänä, niin mikä sua inspiroi? Mistä sä ammennat leffoihin?

Aika paljon mä ammennan arjen taistelusta. Mustakin tuntuu siltä, että aina vähän silleen yrittää jotain mikä ei oo ihan hallinnassa. Kun esimerkiksi on myöhässä tai homma ei jotenkin oo ihan hallussa, niin se ei oo mikään hauska tunne, vaan päinvastoin. Siinä on enemmän itku kun nauru lähellä. Mutta silti samaan aikaan mä jotenkin huomaan et joku osa aivoista tekee huomioita siitä tilanteesta, että se on myös superkoomista. Tämmönen ihmisen arkipäiväinen taistelu asioiden kanssa. Aina on tosi paljon myös inspiroinut se et kun joku yrittää olla jotain mitä se ei ihan ole. Esim. Hölmössä nuoressa sydämessä on poika, joka yrittää kovasti olla jo aikuinen, koska hänestä on tulossa isä ja hän on pienikokoinen ja yrittää kovasti olla uskottava ja tavallaan aika machokin, se ristiriita siinä. Ja Super Comfortissa viiskymppinen äiti ärsyttää koko perhettä sillä että se yrittää liikaa. Se toivois et olis aivan ihanaa, mutta samalla se tulee karkottaneeks muut – semmonen ristiriita siinä mitä yrittää olla ja oikeasti on, se tuottaa loputtomasti koomisuutta ja myös tragiikkaa.

Super Comfort nähtiin pohjoismaisessa lyhytelokuvanäytöksessä ja itseasiassa myös Hölmö nuori sydän nähtiin täällä Espoo Cinéssä. Ootko sä ite ehtiny täällä festareilla katsomaan elokuvia tai onko suunnitelmissa, että jotain täällä menisit katsomaan?

Toivottavasti ehdin jotain katsoa, mutta en oo vielä ehtinyt. Meillä on ollut uuden elokuvan kuvalukkoviikko. Ollaan nyt siis saatu se kuva valmiiksi, mutta on ollut aika kiireinen viikko.

Uskallatko paljastaa uudesta leffasta vielä mitään, vai onko tässä tämmöinen salaisuuksien varjo vielä?

Voin mä ehkä sanoo sen et me ollaan tehty meillä Tuffi Filmsissä yhdentoista ohjaajan kesken lyhytelokuvien sarja. Niitä on yksitoista lyhytelokuvaa yhteensä – ja osasta niistä me ollaan leikattu pitkä elokuva – jotka käsittelee vallanväärinkäyttöä liittyen naisten asemaan. Nyt me ollaan tämä episodielokuva just leikattu kasaan. Siinä on mahtavat seitsemän ohjaajaa osallistunut sen tekoon tavalla tai toisella, et se on ollut aika erityiscase. Se on ehkä – toivottavasti – vaikka vuoden päästä täällä. Katotaan.

Sitä jäädään odottamaan. Kiitos paljon Kirsikka haastattelusta!

Kiitos!