Leikkaaja Jussi Rautaniemi Leffalabran vieraaksi!

Ka-boom! Hymyilevän miehen leikannut ja kaikin puolin nerokas Jussi Rautaniemi saapuu Leffalabran vieraaksi 3. marraskuuta!

Leffalabra on matalan kynnyksen masterclass elokuvanteosta kiinnostuneille ja omia elokuvia tekeville 15-25 vuotiaille nuorille. Tapahtuma on kuitenkin kaikille avoin. Labrassa Jussi kertoo työstään ja näyttää konkreettisia esimerkkejä elokuvista.

Rautaniemi on leikannut niin näytelmäelokuvia, dokumentteja, lyhytelokuvia kuin TV-sarjoja ja trailereitakin. Tunnetuimpia töitä ovat Hymyilevä Mies (2016), Napapiirin sankarit 2 (2015) ja Korso (2014), josta hän sai ehdokkuuden Jussi-palkintoon parhaasta leikkauksesta. TV-sarjoista hän on leikannut mm. Kimmo (kaudet 2 ja 3) ja Ihmebantu (2009).

Jussin uusin työ, Juho Kuosmasen ohjaama Hymyilevä mies napsii parhaillaan kansainvälisiä palkintoja. Suomen Oscar-ehdokkaaksi valittu uutuus on palkittu mm. Cannesin elokuvajuhlilla ja se voitti juuri Zürichin elokuvajuhlien pääpalkinnon.

Marraskuun ensimmäisenä torstaina Jussi näyttää pätkiä elokuvistaan ja kertoo muutenkin työstään leikkaajana. Älä kuitenkaan jäädy tässä kohtaa, tilaisuus on tosi rento ja keskusteleva! Voit siis esittää kysymyksiä ja halutessasi näyttää vaikka oman elokuvasi ja saada siitä palautetta. Kaikki Leffalabran vieraat ovat paikalla teitä varten, saa siis olla äänessä eikä mikään kysymys ole liian tyhmä.

Tervetuloa!

Leffalabra torstaina 3.11. klo.18-20.30
Kulttuuriareena Gloria, Pikku Robertinkatu 12, Helsinki
Tapahtuma on ilmainen ja kaikille avoin!

Leffalabran järjestää Kelaamo. Yhteistyössä Gloria ja elokuvantekijäverkosto Euphoria Borealis.

Jussi Rautaniemi
Hymyilevä mies
Leffalabra Facebookissa
Gloria
Euphoria Borealis

Katso mitä muut ovat kommentoineet
2 kommenttia

  1. Saara marraskuu 4, 2016

    Kiitos myös minun puolesta, ja huikeaa että niin moni pääsi paikalle!

  2. Hanna Wahlman

    Hanna Wahlman marraskuu 4, 2016

    Olipa hieno ilta! Supermega KIITOS Jussille! Sain paljon hyviä vinkkejä omaan työskentelyyn. Kiitos myös kaikille paikalla olleille ja erityiskiitos teille rohkeille, jotka näytitte oman elokuvanne. Palautetta ja ideoita saa lähettää meille info(a)kelaamo.fi -osoitteeseen. Ja muistakaa seurata Leffalabraa Facebookissa 🙂

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *