Save -mediataidetapahtuma kesäkuussa 2021!

Save on valtakunnallinen nuorten mediataiteeseen keskittyvä tapahtuma, joka järjestetään kesäkuussa 2021. Kuukauden mittaisen tapahtuman aikana tuodaan esille lasten ja nuorten tekemää mediataidetta. Teoksia tapahtumaan tarjosivat 10-19-vuotiaat mediataiteen tekijät. Hakemusten joukosta mukaan valikoitui yli 30 nuorten mediataiteilijoiden teosta, jotka ovat nähtävillä paitsi Save-tapahtumassa, myös Kelaamon verkkosivuilla avajaisten jälkeen. Katso teokset täältä!

Näyttelyyn valittujen teoksien joukossa on mm. lyhytelokuvia, kokeellisia videoteoksia, vaha-animaatioita, valokuvateoksia, projisointeja, digitaalisia maalauksia, valokuvateoksia ja äänitaidetta. Valitut teokset ovat nähtävillä Keskuskirjasto Oodissa kesäkuun 2021 ajan ja osa teoksista (mm. lyhytelokuvat) näytetään avajaispäivänä ke 9.6.2021 elokuvateatteri Kino Reginassa. Avajaisissa nähdään nuorten tekijöiden mediataidetta ja kuullaan lukuisia hienoja puheenvuoroja mediataidekasvattajilta ja mediataiteilijoilta – avajaisseminaarin ohjelma löytyy kokonaisuudessaan tämän linkin takaa.

Lisäksi näyttelyn avajaispäivänä järjestetään mediataiteen opettajille ja kaikille kiinnostuneille seminaari ja työpajoja mediataidekasvatuksesta. Pieni ja sähköinen -työpaja tulee myös Kelaamon verkkosivuille katsottaviin. Katso työpajaohje täältä!

Tapahtuman järjestävät Suomen lasten ja nuorten kuvataidekoulujen liitto ry, AV-arkki ja Koulukino ry, jonka osa Kelaamo on. Kysymyksiä ja kommentteja voit lähettää osoitteeseen save.mediataidetapahtuma (at) gmail.com