Dokumenttielokuvaa uusin silmin: tarinoita löydetyistä materiaaleista

 

Haastattelimme Docpointissa opiskelijanäytöksen ohjaajia heidän elokuvistaan ja opinnoistaan. Hanna Kaihlanen on opiskellut kuvauksen ja leikkauksen linjalla Metropolia Ammattikorkeakoulussa. Hän on suuntautunut dokumentti- ja kokeelliseen elokuvaan ja tekee yhteistyötä myös muiden taiteenlajien, kuten teatterin kanssa. Hänen Docpointissa esitetty kokeellinen dokumenttielokuvansa Cracking Sound (11min.) kertoo siitä, mitä tapahtuu, kun ihminen yrittää kontrolloida luontoa. Hanna käyttää töissään found footage-teknikkaa, joka tarkoittaa valmiiden materiaalien leikkaamista uudeksi teokseksi, tietenkin materiaalin haltijoiden luvalla.

Elokuva muotoutuu leikkauspöydässä

Aloittaessaan dokumenttielokuvan tekemistä Hanna monesti yrittää käsikirjoittaa elokuvaa etukäteen ja käyttää paljon aikaa suunnitteluun. Usein elokuvat kuitenkin rakentuvat prosessin myötä täysin toisenlaisiksi, kuin oli hän etukäteen ajatellut. Hannan elokuvat saavatkin muotonsa pääasiassa vasta leikkauspöydässä, hyvin intuitiivisesti. Mulle leikkausvaihe on sellainen ominainen kohta työstää ja ajatella. Melkein aina käy niin, että vasta siellä leikkauspöydässä syntyy se uusi idea. Saan ensin alkusysäyksen, ja lähden havainnoimaan jotain, ja sitten kun mulla on matskua, mä oikeastaan tiedän mitä tulen tekemään.

Hanna leikkaa elokuvansa pääsääntöisesti itse. Cracking Sound -elokuvassa apuna oli toinen leikkaaja, jolle saattoi lähettää keskeneräisen työn ja palata muutaman viikon jälkeen uusin silmin elokuvan ääreen. Se on tärkeää, että on joku toinen kenen kanssa vähän pallotella ja jolle voi näyttää niitä versioita. Mä ajattelen aika paljon siinä leikkausvaiheessa, ja se on tärkeää, että sitä saa tehdä itse, mutta se ehkä kääntyy vähän itseään vastaan, jos siinä ei ole ketään muuta tekemässä. On hyvä, että prosessissa on mukana toinenkin ihminen, joka näkee materiaalin hieman ulkopuolisena ja pystyy sysäämään leikkausprosessia eteenpäin.

Found footage -tekniikka

Elokuvassa Cracking Sound on käytetty elokuvan työryhmän ja suomalaisten myrskybongareiden kuvaamaa materiaalia sekaisin. Hanna Kaihlanen käyttää usein töissään found footage-tekniikkaa, jossa yhdistellään valmista videomateriaalia, ja luodaan tällä tavoin jotain uutta ja omaa. Hanna etsii kiinnostavaa materiaalia esimerkiksi Youtubesta. Mä aina vain avaan Youtuben ja etsin. Se on tosi mielenkiintoista, kun mä en itsekään tavallaan tiedä mitä mä etsin sieltä. Se on sellaista internet-arkeologiaa ja myös hierarkiatonta. Jos käyttää arkistomatskuja, jotka ovat instituutioiden takana, niistä joutuu maksamaan joka sekunnilta ja ne ovat tavallaan sellaista ”virallista” kuvastoa. Mä tykkään siitä, että noi Youtube-materiaalit tulevat niin suoraan ihmisiltä.

Youtubesta, tai mistään muualtakaan löydettyä materiaalia ei tietenkään saa käyttää omiin tarkoituksiinsa ilman tekijän lupaa. Hanna kysyy aina luvat materiaalien käyttämiseen ja kertoo, millaiseen tarkoitukseen hän aikoo sitä käyttää. Yleensä lupa kyllä heltiää. Kun ei missään kyseenalaisessa valossa esitetä ihmisiä, tai käytetä esimerkiksi poliittisesti ihmisten omien vakaumusten vastaisesti, niin kyllä ihmiset yleensä ihan mielellään lähtevät tämän tyyppiseen. Lopputuloksesta moni saattaa olla jotenkin hämmentyneitä, että okei, tämmönen tuli!