Ihmeotukset: Grindelwaldin Rikokset

Elokuva sijoittuu fantasiamaailmaan, mutta elokuvan aikana matkustetaan New Yorkissa, Lontoossa ja Pariisissa. Johnny Deppin esittämä Gellert Grindelwald niminen velho yrittää valloittaa myös ihmismaailman. Edellisestä osasta tuttu Lisko Scamander (Eddie Redmayne) lähetetään pysäyttämään hänet yhdessä muiden velhojen kanssa. Elokuva on toinen osa viiden elokuvan sarjasta, ja se perustuu Valio Barebonen (Ezra Miller) nimiseen velhoon ja hänen tarinaansa.

Teksti: Taimi Hirvonen ja Sofiella Raatikainen
Kuvat: © Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Elokuvan on käsikirjoittanut Harry Potterin luoja J.K Rowling, joka on siirtynyt kirjoista elokuvatuotannon pariin. Elokuva käsitteli monia teemoja, johon kuuluivat esimerkiksi erilaisuus, yksinäisyys ja itsensä löytäminen, sekä maailmanvalloitus ja ylipäätään valta, sillä elokuvan päähahmona oleva herkkä, mutta voimakas Valio yrittää selvittää kuka hän on ja mistä hän on tullut. Grindelwaldia voidaan verrata nykypäivän maailmanvalloittajiin meidän maailmassamme. Elokuvassa kuvataan puolienjakoa velhojen ja ihmisten välisestä rauhasta, jota voidaan myös verrata meidän omaan maailmaamme.

© Warner Bros. Entertainment Inc. All Rights Reserved.

Elokuvassa tapahtui paljon ja juoni oli jännittävä, mutta jos ensimmäistä osaa ei ollut nähnyt, vaikutti se sekavalta, eikä juonesta saanut kunnolla kiinni.

Elokuva oli hienosti tehty ja erikoistehosteet olivat aidonnäköisiä ja sopivat hyvin tarinaan. Mielenkiinto pysyi yllä pienien yksityiskohtien ja hyvin luotujen ihmeotusten ansiosta.

Suosittelemme elokuvaa erityisesti Harry Potterin ja fantasian ystäville 12-vuotiaasta ylöspäin.

3.5/5 Taimi Hirvonen

Samankaltaisia