Uneton48 Docs

Vuodesta 2008 järjestetty Uneton48 on elokuvahaaste, jossa tehdään lyhytelokuva 48 tunnissa. Vuonna 2018 Uneton48 täyttää kymmenen vuotta, ja tämän kunniaksi järjestetään ensimmäistä kertaa dokumenttielokuvaan keskittyvä Uneton48 Docs 26.-28.1.2018. Jokainen 48 tunnissa valmistunut elokuva esitetään DocPoint – Helsinki Documentary Film Festivalilla sunnuntaina 4.2.2018, jonka jälkeen tuomariston suosikit palkitaan.

Dokumenttielokuva on murroksessa totuuden jälkeisenä aikana, nyt kuka tahansa voi olla tekijä ja levityskanavat ovat kaikkien saatavilla. Elokuvan tekoprosessin keventyessä tekijät havainnoivat ympäröivää maailmaa entistä nopeammin. He pystyvät tekemään ymmärrettäväksi ristiriitaisia ilmiötä sekä samalla auttavat katsojia samaistumaan ja myötäelämään. Uneton48 Docs kannustaa tutkimaan nopean dokumenttielokuvan tekemisen tapoja sekä pyrkii saattamaan uudenlaisen dokumenttielokuvan merkityksen näkyväksi yleisölle, rahoittajille ja levittäjille.

Haasteen alussa tekijöille arvotaan teemat, joita heidän elokuviensa tulee käsitellä. Tekotapa ja tyyli ovat kuitenkin vapaat: animoitu, poliittinen, henkilökohtainen, seuraava, arkistomateriaali, poeettinen, dramatisoitu tai jotain ihan muuta. Ennen elokuvahaastetta järjestetään kaikille avoin seminaari nopean dokumenttielokuvan tekemisen mahdollisuuksista, jossa pohditaan lisäksi miten elokuvien näkökulmia saisi laajennettua ja näin kuvastamaan monipuolisemmin tämän päivän Suomea.

Toivotamme 40 joukkuetta mukaan tekemään dokumenttielokuvia, näkemään oman elokuvansa festivaalinäytöksessä ja luomaan jotain aivan uutta 48 tunnissa: https://uneton48.com/register-a-team/

Uneton48 Docs 26.-28.1.2018

Early Bird 9.10. – 31.10.2017, 50€
Normal 1.11 – 31.12.2017, 70€
Late – 01.01.2018 – 21.01.2018 90€
Max. osallistujamäärä 40 joukkuetta